Edu Kettunen

Vierailkaahan myös Kettusten Kaupassa osoitteessa : www.kettustenkauppa.com

Minun on tässä aivan turhaa kertoa kuka Edu kettunen on, saatika mitä mies on musiikinsaralla saanut aikaiseksi. Sen sinä kaiketi jo tiedät.
Voin vain jakaa oman kokemukseni tuosta miehestä. Hieno mies. Ensi kerran mennessäni miestä tapamaan, meinasin jännityksestä oksentaa autooni. Jännitys oli niin suuri, että ensimmäisellä kerralla kääntyessä hänen pihatielleen, minun oli käännyttävä ympäri ja ajettava seuraavan mutkan taakse haukkaamaan happea.



Happivajaus kun oli saatu hoidettua, uskaltauduin pihaan. Piha oli tyhjä ja tyhjältä näyttivät talotkin. Ei tullut ketään vastaan, ei haukkuneet koirat. Eivät viissiin kuulleet tuloani. Pihan perällä oli pieni punainen tupa, jossa oli ovi auki. Suunnistin suolet mutkalla sitä kohti. Kurkistin varovasti ovelta sisään. Katosta roikkui puolen metrin savu kerros, joka myöhemmin selvisi tupakansavuksi. Perällä, nurkassa istui ponihäntäinen mies tietokonetta tuijottaen. Rohkenin mennä sisään ja siihen katosi paniikki ja jännitys. Edu osoittautui hyvinkin tavalliseksi ja ystävälliseksi mieheksi. No miksei olisi? Kenties olin itse vain ajatellut että ukko, joka on legenda jo eläessään, osoittaisi puheillaan ja käytöksellään olevansa kuka on, sentään jotain ... Mutta ei.



Hän olikin mitä ystävällisin ja maanläheisin ihminen. Ei elettäkään ylimielisyydestä tai turhasta ylpeydestä. Oli helppo olla ja ihmetellä.

Tätä kirjoittaesa olemme jo vääntäneet levyä jonkin verran ja kiinostavaa ja mukavaa on ollut. Edu on ammattimies, minä en, joten nöyrästi ja rauhallisesti on Edu neuvonut, ottanut kantaa ja .... hymyillyt. Mitähän se hymyilee ?

Tänään, 09.03.07, levy alkaa olemaan viimeistelyä vaille valmis. Kovasti olen pitänyt Edun kanssa työskentelystä ja on kyllä sanoittava, että hieman on haikea olo, kun tämä päättyy. Olen hyvinkin kiitollinen, että Herra Kettunen on viipynyt tämänkin ajan elämässäni. Kokemus on ollut upea, etten sanoisi jollainlailla kaunis, mitä lie se sitten tarkoittaakaan. Sana "kiitos" tuntuu niin pieneltä. Ja kennelle se pitäisi osoittaa. Edulle tietenkin, mutta kelle tai mille muulle. Tiedän kyllä KV:lle. Lienen myös hieman ylpeä, että voin sanoa tuntevani .. tai ei ... tietäväni Edu Kettusen. Näin vain on. Taidan olla aika lapsellinen. Ja se tuntuu hyvältä. Olla lapsellinen. Kiitos.

Levy sitten miksattiin pasi Kerkolan studiolla, jossa Pasi myös masteroi levyn. Huima reissu. Tosi-Tv:tä parhaasta päästä.

Edu miksaamassa tuotostamme.


Tarkkana myös Pasi Kerkola


Miksauksessa tarvitaan vermeita. Esim: Pasin hengityssuojat ovat kuulemma olennainen osa miksausta.
Kommunikaatio ei olisi muuten toiminut, ellei hommassa olisi käytetty kuulokemikrofoneja. Aurinkolasit myös tarvittiin, koska musiikki osoittautui kovin häikäiseväksi. Ja kaiken kukkuraksi herrojen välinen kommunikaatio varmistettiin jatkuvalla puhelinyhteydessä


Ja alla eväspöytä, jossa kaikki tarvittava. Mehutiiviste, sinappi, Edun Berocat, yksi haarukka, yksi veitsi, tupakkaa, jokunen leipäpaketti ja tietenkin myös vessapaperirulla.

Vierailkaahan myös Kettusten Kaupassa osoitteessa : www.kettustenkauppa.com




Etusivusivu
Biisipankki
Julkaisut
Vieraskirja
Hessu Haaksiluoto
Päivakirja
Naguaali
Keikat
Kuvia
Yhteystiedot
Toivo Radioon
Kuuntele
Linkit
Ihmisiä
MySpace